torstai 25. elokuuta 2011

Häntiä, tassuja, pulleita massuja...

Tänään pentusille tuli ikää 11 vuorokautta. Pennut ovat kasvaneet hyvin, ja ovat erittäin virkeitä! Punnitus on jo lähes mahdotonta kun pennut eivät pysy aloillaan, mutta painoa niillä on +- 800 grammaa. Silmät ovat alkaneet vähitellen avautua, ja lähes kaikilla onkin silmäluomet pikkuisen raollaan. Enää ei mene kauan että ne ovat kokonaan auki :) Kävelyä on myös opeteltu vähitellen, ja pikkuisten jalat kantavat jo muutaman askeleen. Miten tämä aika meneekin näin nopeasti??

Liinu-mamma voi myös mainiosti. Ruoka maistuu erinomaisesti vaikka se syökin melkoisia annoksia. Se ei ole enää viihtynyt pentulaatikossa, vaan tykkää oleskella muuallakin kotona ollessamme. Yöt se kuitenkin viettää pentujen seurana, vaikka sillä meinaa tulla kuuma kuusi "lämpöpatteria" vieressään. Liinu lähtee mielellään lenkille, ja selvästi nauttii omasta ajasta. Äidinvaistot ovat kuitenkin kohdallaan, sillä mamma rientää pentujen luo jos ne alkavat äännehtiä.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Pennut viikon vanhoja!

Milli, Motti, Tuuma, Heksa, Nano ja Tiu
Pennuilla on ikää jo yksi viikko! Aika on mennyt todella nopeasti, ja pikkuiset ovat kasvaneet hurjaa vauhtia. Pienimmät pennut tällä hetkellä ovat Tiu ja Nano, jotka ovat pikkaisen vajaa 600 grammaa. Isoin Tuuma-tyttö lähestyy uhkaavasti jo 700 grammaa! Muiden painot ovat jakautuneet tasaisesti tälle välille.

Pennuille on alkanut tulla pigmenttiä nenänpäihin sekä tassunpohjiin. Motti-pojan nenä onkin jo lähes musta! Tällä hetkellä näyttää siltä, että Heksalle tulisi ihana suklaanruskea nenä.

Mammakoira Liinu voi mainiosti, ruoka ja juoma maistuu ja se lähtee mielellään ulos kävelylle. Siltä tulee peräpäästä vielä vähän hajutonta verensekaista vuotoa, mikä on aivan normaalia.








torstai 18. elokuuta 2011

Pikkuiset neljä vuorokautta!

Pennut ovat nyt neljän vuorokauden ikäisiä. Kaikilla on noussut paino tasaisesti, ja ne ovatkin jo reippaasti yli 400 gramman painoisia. Tuuma -tyttö rikkoi tänään jo 500 gramman rajan! Liinu on ollut pennuille erittäin hyvä emo, ja huolehtii niistä hyvin. Tiistai-iltana Liinu oli kuitenkin levoton ja läähätteli paljon. Mittasimme siltä lämmön, joka oli noussut 39,7 asteeseen. En ollut täysin varma tuliko kaikki jälkeiset ulos synnytyksessä, joten lähdin käyttämään sitä päivystävällä eläinlääkärillä. Hän ultrasi kohdun ja määräsi meille antibiootit kohtutulehdukseen. Käytin sitä vielä eilen keskiviikkona omalla eläinlääkärillämme, joka tutki Liinun huolellisemmin. Kohdusta ei löytynyt mitään hälyyttävää, mutta siellä oli jonkin verran nesteitä. Solunäytteessä oli kuitenkin runsaasti bakteereja. Eläinlääkäri antoi varmuuden vuoksi oksitosiinipiikin, jolla yritetään saada kohtua supistumaan ja tyhjenemään. Liinua myös nesteytettiin nahan alle ja suurennettiin antibiootin annosta.

Koko tämän ajan Liinu on ollut erittäin reipas, syönyt hyvällä ruokahalulla ja juonut runsaasti. Sillä on myös hyvät äidinvaistot, maitoa riittää ja se hoitaa pennut hienosti. Ainoa asia mikä viittasi kipuiluun oli lisääntynyt läähätys ja kuumeen nouseminen.

Kennelnimet on mietitty lähes kaikille pennuille. Alla eilen otetut 3 vrk -kuvat pikkuisista lapsukaisista:

Milli on nyt jo toiseksi isoin pentu, painoa oli aamulla 468 grammaa.


Pieni pesukarhutyttö Tiu on toisiksi pienin 435 gramman painolla.


Tuuma on oikea emäntä, painoa jo 520 grammaa!


Virkeällä Nano-tyttösellä oli painoa aamulla 444 grammaa.


Jytkeällä Motti-pojalla on painoa 464 grammaa.


Ruskeamerkkinen Heksa on pienin 424 gramman painolla.

maanantai 15. elokuuta 2011

Neljä kaunista ja kaksi komeaa!

Viime yönä syntyivät ensimmäiset Jigaley's PONit! Liinu aloitti synnytykseen valmentautumisen jo lauantai-aamusta: se makoili koko päivän pentulaatikossa ja alkoi illalla petailemaan laatikkoa mieleisekseen. Liinun lämmöt laskivat päivällä 37,2:een asteeseen, mikä on alhaisin siltä mitattu lämpötila. Yöllä ei kuitenkaan tapahtunut mitään pissausreissuja kummempaa. Sunnuntai-aamuna Liinu oli jo rauhallisempi ja rennomman oloinen. Illalla noin kahdeksan aikaan alkoi tapahtua, kun ensimmäiset supistukset alkoivat.


Pyrimme siihen, että Liinu saisi olla mahdollisimman rauhassa. Emme halunneet puuttua synnytyksen kulkuun muuten kuin varmistamalla että kaikki menee hyvin. Liinu tuntui pitävän tästä tavasta eniten, sillä kun emme olleet paikalla se sai keskittyä synnytykseen ja supistuksiin parhaansa mukaan. Ensimmäinen pentu ennätti syntyä meidän sänkyymme, kun Liinu oli noussut sinne pentulaatikostaan. Toinen pentu syntyi melkein samantien, ja sitten siirsimme pesueen pentulaatikkoon, jossa synnytys jatkui.

Nartut syntyivät ensimmäiseksi, noin kymmenen minuutin - tunnin välein. Neljännen nartun syntyessä iski jo epätoivo että tuleeko niitä uroksia ollenkaan! ;) Viimeiseksi maailmaan putkahtikin kaksi urosta vajaan tunnin välein. Yhteensä pentuja on siis kuusi, neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Päätimme antaa pennuille alustavat kutsumanimet mittayksiköiden mukaan.

1. pentu, narttu
"Milli"
klo 22.15
syntymäpaino: 358 grammaa

Milli on valkoinen tyttö, jolla on mustat korvat ja musta piste keskellä päätä. Toinen musta läikkä sillä on selässä, aivan hännän juuressa.
 2. pentu, narttu
"Tiu"
klo 22.24
syntymäpaino: 348 grammaa

Tiu on myös lähes kokovalkoinen tyttö.Tiun toinen korva on musta, sillä on keskellä selkää musta läikkä sekä musta-valkoraidallinen häntä!
 3. pentu
"Tuuma"
klo 23.26
syntymäpaino: 465 grammaa

Tuuma on pentueen isoin ja tummin. Tuuman pää on lähes musta: sillä on valkoista kuonon päässä sekä pikkuinen viiru keskellä päätä.
  4. pentu
"Nano"
klo 00.27
syntymäpaino: 388 grammaa

Nanolla on pennuista toisiksi eniten väriä ja kokoa. Nanon pään väritys muistuttaa nuolen kärkeä ja selän kaksi mustaa läikkää ovat lähes yhdessä. Nanolla on musta läikkä myös hännän juuressa.
 5. pentu
"Motti"
klo 01.16
syntymäpaino: 385 grammaa

Motti on pentueen ensimmäinen uros, ja sillä on lähes musta pää kuonoa lukuunottamatta. Myös tältä pennulta löytyy täplä hännän juuresta.
6. pentu
"Heksa"
klo 02.07
syntymäpaino: 342 grammaa

Heksa on pentueen pienin, mutta painoeroa ei ole huomattavasti muihin verrattuna. Heksa-pojan väriläikät ovat tumman ruskeita. Väritystä siltä löytyy korvista, hännän juuresta sekä kaksi pientä täplää keskeltä päätä.

Pentueen isä "Topi-täplä" on siis onnistunut periyttämään täpliään myös jälkikasvuunsa! :)


perjantai 12. elokuuta 2011

58. tiineysvuorokausi


 

Tiineysaika alkaa olla lopuillaan ja sen huomaa hyvin Liinun käytöksestä. Ruoka ei maistu juuri ollenkaan, vaikka siihen sekoitetaan kaikenlaisia herkkuja. Mammaa taitaa vaivata paha olo, sillä siitä näkee että se haluaisi syödä muttei pysty. Siksi yritämmekin tarjota ruokaa mahdollisimman usein. Pelle on ottanut Liinun ruokinnasta kaiken ilon irti ja saakin usein jotain pientä herkkua sillä välin kun Liinua ruokitaan...

Ulkoilut ovat lähinnä hidasta kävelyä, mutta välillä neiti innostuu liikkumaan vauhdikkaammin. Liinulla on jonkin verran energiaa myös leluilla leikkimiseen, ja varsinkin uusin kilpikonna-pehmolelu (kuvassa) on kovassa käytössä. Olemme mitanneet Liinun lämpötilaa nyt kaksi kertaa päivässä, ja lämmöt ovat toistaiseksi pysyneet normaalina. Maha on entistä pinkeämpi ja tissit ovat suurentuneet, mutta maito ei ole vielä alkanut laskeutua. Liinu on muutamana iltana mennyt pentulaatikkoon ja alkanut petailla, mutta ei viihdy siellä kovin kauaa. Yöt se nukkuu jossain päin makuuhuoneen lattiaa. Jospa viikonloppuna alkaisi tapahtua jotain?

tiistai 9. elokuuta 2011

Selkärankoja ja päitä näkyvissä!


Tänään tuli täyteen 55. tiineysvuorokautta toisesta astutuksesta laskettuna, ja kävimme eläinsairaala Countrypoliksessa pitkään jännitetyssä tiineysröntgenissä!  Mammakoiran mahasta löytyi varmuudella kuusi hyvänkokoista pentua! :) Liinu sai eläinlääkäriltä mukaansa Royal Caninin "äitiyspakkauksen", joka sisälsi mm. lämpöpeiton sekä märkäruoan!  Liinun maha on jo aika suuri ja eläinlääkäri sanoikin, että se vaikuttaa jo valmiilta synnyttämään. Toivottavasti pennut malttavat odottaa viikonloppuun, sillä ne vaikuttavat aika vilkkailta ja liikkuvaisilta potkuista päätellen :)

Liinun ruokahalu on nyt vähän heikentynyt, ja varsinkaan aamuruoka ei maistu kovin hyvin. Se on myös rauhoittunut ja kerää selvästi voimia tulevaan. Liinulla alkaa olla jo hankalaa ison mahansa kanssa, sillä se hengästyy helposti ja hengittää paljon raskaammin. Onneksi viileät ilmat helpottavat tilannetta!

Suuret kiitokset eläinsairaala Countrypolikselle ja eläinlääkäri Heidi Kemppaiselle erittäin hyvästä asiakaspalvelusta!

torstai 4. elokuuta 2011

50. tiineysvuorokausi!


  Takana on nyt 50 tiineysvuorokautta toisesta astutuksesta laskettuna! Maha kasvaa edelleen tasaista tahtia ja myös nisät ovat suurentuneet. Tiineysröntgen on varattu ensi tiistaille 9.8, jolloin saamme tietää montako pentusta mahassa kasvaa :) Arvauksia otetaan vastaan!

Raskausmaha alkaa hidastaa neidin tahtia, ja yleensä niin tarmokas Liinu ei esimerkiksi enää leiki poikakoirien kanssa. Kävelylle Liinu lähtee kyllä mielellään mutta jaksaa vain pieniä matkoja. Se saakin käydä oman köpöttelylenkkinsä yleensä ilman poikia. Ruoka maistuu edelleen, vaikka annoskoko kasvaakin.



















On ihanaa, miten reippaana, iloisena ja touhukkaana Liinu on jaksanut olla tiineydestään huolimatta. Vielä parisen viikkoa pitäisi jaksaa!