perjantai 30. syyskuuta 2011

Jos metsään haluat mennä nyt...

Pennut pääsivät eilen metsäretkelle (ja autoajelulle) Liinun ja Pelle-sedän kanssa. Lapsukaiset tuntuivat viihtyvän hyvin, tutkivat uteliaasti uusia maisemia ja maistelivat mustikan varpuja ja käpyjä. Retken jälkeen uni maittoi! Pennut ovat olleet todella rauhallisia automatkoilla, varsinkin jos Liinu on niiden seurana. Toivottavasti pikkuiset nauttivat automatkailusta myös isompina!

Eilen tapahtui myös muuta jännää: pikkuiset pääsivät ensimmäistä kertaa kylpyyn! Peseminen ei tuntunut pentuja pelottavan, mutta isosti ääntävä fööni oli kammottava... Palkkioksi hienosta suorituksesta iltaruoka korvattiin lihaisalla hirven luulla, jonka parissa pennut viihtyivät loppuillan.

Pennut saivat rekisteritodistuksensa, ja löytyvät nyt myös KoiraNet -jalostustietojärjestelmästä. Tänään pentujen "mummo"/isäkoiran omistaja tulee tervehtimään lapsukaisia, ja jos ennätämme niin pennut olisi tarkoitus myös pentutestata.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Pikkuriiviöiden pentuetarkastus

Pennut kävivät maanantaiaamusta eläinlääkärin tarkistuksessa. Pikkuisilta tutkittiin mm. yleiskunto, suu/purenta, iho/karvapeite ja kuunneltiin sydänäänet sekä hengitys. Kaikki pentu-PONit olivat terveitä ja hyväkuntoisia, ja saivat ensimmäiset terveys/rokotuskorttinsa :)


Pennuilla riittää vauhtia, ääntä ja mielikuvitusta! Milli-tyttö on hoksannut että takapihalla pääsee aidan ali muutamasta kohdasta. Pikkuneiti saakin houkuteltua lähes jokaisella ulkoilureissulla jonkun seurakseen pienelle seikkailu/karkureissulle. Onneksi pennut eivät ehdi kauas pikkuisilla jaloillaan, ja tulevat hyvin luokse kun niitä huutelee.

Aikuiset koiramme ovat kaivaneet muutaman kuopan pihalle kesän kuumilla ilmoilla. Nämä ovat olleet pentujen suosikki-leikkipaikkoja, ja niissä on kiva telmiä sisarusten kanssa. Tällaiset sateiset päivät yhdistettynä hiekkaisiin kuoppiin ja vilkkaisiin pentuihin ei ole mikään paras yhdistelmä ;) Suurin osa pennuista ehti livistämään "kaivauksille" jossain välissä, ja näky oli sen mukainen!

Kurainen Milli-pentu

Emppu ja Mikki-pojat leikkimässä

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kuusi kuusiviikkoista!








Emppu (J. Actual Gremlin)

Mikki (J. Alter Ego)

 Milli (J. Arctic Saga)

Nano (J. Absolutely Me)

 Tiu (J. Art Deco)

Tuuma (J. Angry Bird)

lauantai 24. syyskuuta 2011

Syksyisiä tunnelmia

Pennuilla riittää energiaa, vauhtia ja ääntä! Pikkuiset roikkuvat mammakoiran turkissa, painivat keskenään, leikkivät ja kantelevat leluja, tutkivat kaikki kolot takapihalla ja tuntuvat ehtivän kaikkialle... Roope -"setä" on alkanut leikittää pikkuisia ulkona ollessaan, ja on hauska seurata miten sekin vaikuttaa ihan pikkupennulta kirmatessaan ympäri pihaa lasten kanssa! :) Välillä toki Roopeakin ärsyttää terävähampaiset pennut, ja se välttelee niiden seuraa tai komentaa murinalla menemään kauemmaksi. Pelle ei ole vielä lämmennyt pennuille, mutta katselee niitä mielellään hieman etäämmältä.

Pikkuiset on nyt sirutettu ja rekisteröintipaperit on täytetty ja laitettu menemään kennelliittoon. Tänään on tarkoitus lähteä käyttämään pentuja pienellä autoajelulla, jotta ne tottuisivat alustavasti myös matkusteluun. Maanantaina pikkuisille on varattu aika eläinlääkärin pentutarkastukseen.


Kaikki pennut sekä Liinu ja Roope. Video on harmillisen kaukaa kuvattu, mutta siitä näkee kuinka pennut riekkuvat emässään ja "kummisedässään".

Tuuma ja Nano leikkimässä.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Vauvat viisi viikkoa!

Viikonloppuna olimme PONien erikoisnäyttelyssä Heinolassa Pellen ja Roopen kanssa. Vaikka viivyimme reissussa yhden yön, ehti pentuja tulla ikävä! Olikin kiva palata kotiin kun pennut selvästi tunnistivat meidät :) Ostimme näyttelystä tuliaisena possunkorvia, joita pilkoin pikkuisille pentulaatikkoon. Vaikka hampaat eivät korviin vielä pystyneetkään riitti niistä iloa yllättävän pitkään (kunnes Liinu-mamma kävi syömässä korvanpalaset yöllä).

Liinu on selkeästi vieroittanut pentuja noin viikon ajan, ja on välillä oksentanut pennuilleen sulamatonta ruokaa. Pennut ovat nyt syöneet pentumuonaa noin klo 7, 12, 17-18 ja 22-23. Ne maistelivat ruokaa jo omista kupeistaan ja sotku oli huomattavasti vähäisempää verrattuna yhteiskuppiin! Yö pennuilla menee suurimmaksi osaksi nukkuessa, mutta joinakin yönä ne heräävät jolloin Liinu syöttää pennut. Viimeistään seitsemän aikaan aamusta alkaa olohuoneesta kuulua kimeä piipitys ja haukkuminen jolloin pennut heräävät, haluavat ruokaa ja pois aitauksesta. Pennut jaksavat valvoa yhä pidempiä hetkiä ja niiden vauhti on moninkertaistunut!

Huomenna pennuilla onkin edessä mikrosirutus!







Pennuista molemmat urokset ovat varattuja: toinen lähtee Riihimäelle ja toinen Pieksämäelle. Nartuista vielä muutama etsii itselleen rakastavaa ja mahdollisesti näyttelyistä kiinnostunutta kotia. Yhdelle tytölle olisi hakusessa yhteistyökykyinen sijoituskoti mielellään Kainuun alueelta.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Pennun elämää

Pikkuiset ovat siirtyneet olohuoneeseen täysipäiväisesti. Laajensimme pentuaitausta ja lisäksi pennuilla on myös pentulaatikko nukkumapaikkanaan. Ne syövät nyt jo neljä kertaa päivässä turvotettua pentusapuskaa äitikoiran maidon lisäksi. Lapsukaiset ulkoilevat vähintään kaksi kertaa päivässä, ilmasta riippuen. Maa on ollut aika märkä ja kylmä, joten ne ovat olleet ulkona vain lyhyitä hetkiä, noin 5-15 min. Tottuessaan ulkoiluun niiden kylmänsietokyky on parantunut, joten ne viihtyvät pihalla entistä paremmin. Pihalta löytyy myös paljon mielenkiintoisia virikkeitä: puiden lehtiä, ruohoa, multaa, oksia ja kaikkea mahdollista!

Pennut tekevät mielellään tuttavuutta isompiin koiriin Roopeen ja Pelleen. Koirapojat eivät pennuista oikein välitä ja lähtevät yleensä naskalihampaiden ulottuvilta sohvalle tai toiseen huoneeseen. Pennut leikkivät entistä enemmän keskenään, painivat, purevat ja juoksevat. Myös Liinu-mamma on saanut oman osansa terävistä hampaista. Pennut eivät juurikaan leiki omilla (helposti pestävillä) leluillaan, vaikka niitä muutama löytyy aitauksesta. Sen sijaan "isojen koirien" pehmolelut kiinnostavat enemmän, ja niiden kanssa painitaan välillä kovastikin!

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Pennut neljä viikkoa!


Pienet pennut ovat kasvaneet jo isoiksi lapsiksi! Ne syövät noin kolme kertaa päivässä turvotettua pentunappulaa ja lisäksi Liinu imettää niitä useamman kerran päivässä. Pennut pääsevät monta kertaa päivässä kulkemaan vapaasti kodissamme, ja tutustuvat kaikkeen uuteen suurella mielenkiinnolla. Pennuista alkaa jo pikkuhiljaa nähdä niiden luonnetta: toiset ovat uteliaampia, toiset mietteliäämpiä ja joku hieman kovempi luonteeltaan kuin toinen. Toki näissäkin näkyy päiväkohtaisia eroja, ja esimerkiksi pentujen välinen painimatsi voi päättyä miten tahansa.

  


 








torstai 8. syyskuuta 2011

Popsi popsi penturuokaa...

Pennuilla on nyt ikää noin kolme ja puoli viikkoa. Hampaat ovat alkaneet kasvaa ja osalta löytyykin jo varsin komea purukalusto suusta! :) Pienten terävien naskalihampaiden johdosta Liinun imetyshalut ovat vähentyneet. Tiistaina tarjosimme pikkuiselle ensimmäistä kertaa kiinteää ruokaa, kypsennettyä jauhelihaa ja kermaviiliä. Pennut liukastelivat kupissa, sotkivat ja ihmettelivät opetellessaan syömään, ja kaikesta päätellen ruoka maistui erinomaisesti.

Lapsukaiset ovat muuttaneet olohuoneen puolelle pentuaitaukseen, sillä ne eivät enää meinaa pysyä pentulaatikossa. Jos emme ole kotona, viettävät ne aikansa makuuhuoneessa mammakoiran kanssa. Näin Liinu pääsee halutessaan imettämään pieniä. Pennut ovat nyt myös ulkoilleet ensimmäisen kerran nurmikolla. Pikkuiset olivat erittäin uteliaita ja kiinnostuneita uudesta ympäristöstä ja intoa riitti. Pentujen askeleet ovat varmistuneet ja vauhti sen myötä lisääntynyt. Ne leikkivät entistä enemmän painimalla ja toisiaan vaanien. Hännät ovat myös alkaneet vähitellen heilua koiramaiseen tapaan!

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Pennut 3 viikkoa!

Pennuilla on ikää kokonaiset kolme viikkoa! Virtaa riittää ja pikkuiset ovat entistä nopeampia liikkeissään. Kaikki ovat ylittäneet kilon painon reippaasti, ja painavin on tällä hetkellä pienimpänä syntynyt Heksa-poika noin 1,3 kilolla! Pentulaatikossa on nyt ollut noin 2/3 petipehmusteita ja 1/3 pissapapereita (ja kroonikkovaippa). Pennut osaavat jo nyt todella hienosti hakeutua hädän tullen pissapaikalle!

Eilen annettiin lapsukaisille ensimmäinen matokuuri, joka ilmeistä päätellen ei ollut aivan yhtä hyvää kuin emon maito ;) Perjantaina korotimme laatikon etuosaa laudalla, sillä pennut alkoivat "karkailla" laatikosta... Ja näyttää siltä ettei tuo korotus riitä pitämään pentuja laatikon sisällä pitkään, sen verran touhukkaita pikkuiset ovat! Tänään yritettiin ottaa ensimmäistä kertaa seisomakuvia, ja meno oli sen mukaista...








torstai 1. syyskuuta 2011

Vauvat vauhdissa

Pentusilla on tänään ikää 18 vuorokautta. Kaikkien silmät ovat kokonaan auenneet ja ne kävelevät, tosin hieman haparoivin askelin. Jos pennut huomaavat mammakoiran laatikon lähellä, yrittävät ne kovasti punnertaa itsensä pois. Pian täytyykin korottaa laatikon etureunaa, sillä vikkelimmät kiipeävät toistensa päälle päästäkseen ulos! Laatikkoa siivotessa nostan pennut makuuhuoneen lattialle, ja siinä saakin olla tarkkana ettei kukaan ehdi kauas.

Pesukarhutyttö Tiu vauhdissa
Pentujen käytöksessä näkyy jo koiramaisuus, ja valveilla ollessaan ne ovat alkaneet hieman leikkiä. Ne ovat oppineet myös käyttämään ääntään eri tavoin, ja laatikosta kuuluukin kaikenlaista vinkumisesta ja haukkumisen alkeista murinaan. Äänen voimakkuus on kasvanut kovasti, ja öisin ne herättävät meidät ihanasti kirkuen kun nälkä yllättää... Jos Liinu syö pentulaatikossa, ovat kaikki pennut uteliaina katsomassa (ja vähän myös maistelemassa) mamman syömää ruokaa. Pennut elävät vielä pelkän emonmaidon turvin, ja vasta reippaan viikon päästä aloitellaan kiinteään ruokaan totuttelu.