Liinu on kasvatellut mahaansa aika reiluihin mittoihin! Nyt viimeisen viikon sisällä maha on kasvanut aivan valtavasti. Leikkasimme eilen mahakarvat pois, jotta neidillä olisi vähän helpompi olo näillä lämpimillä keleillä. Vähän jo alkaa hirvittää montako siellä onkaan kasvamassa! :)
Ruoka on maittanut erittäin hyvin ja tänään siirryttiin kolmeen ruokakertaan päivässä. Aluksi Liinu hieman ihmetteli "ylimääräistä" annosta, mutta söi sen oikein mielellään. Lenkillä tahti on hidastunut ja olemme sen johdosta lyhentäneet lenkkien mittaa. Iltakävely käydään usein Liinun kanssa kahdestaan, ilman poikia.
Tuntuu ihmeelliseltä miten tiiviin siteen voi luoda johonkin, mikä ei ole vielä edes tässä maailmassa! Voi sitä hetkeä kun pennuista joudutaan luopumaan...
tiistai 26. heinäkuuta 2011
tiistai 19. heinäkuuta 2011
Ultra ja ensimmäiset kuvat pennuista!
Tänään aamusta kävimme eläinsairaala Countrypoliksessa, kauan odotetussa tiineysultrassa. Eläinlääkäri Heidi Kemppainen tutki Liinun ensin käsin palpoimalla ja totesi että kyllä täällä pentuja tuntuu! :)
Eläinhoitaja Maiju leikkasi Liinulta mahakarvoja ultraa varten. Sitten siirryimme ultra- ja röntgen-huoneeseen, jossa Liinu otti rennosti meidän muiden ihaillessa mahassa näkyviä pennunalkuja!
Ultrassa näkyi ainakin neljä virkeää ja noin 3 cm mittaista PON-vauvaa! :D
Kuvassa (ainakin) yksi pikkuisista!
Kävimme ultran jälkeen ostamassa penturuoan, jota alamme nyt syöttämään Liinulle. Ruokahalu on Liinulla vain kasvanut tiineyden aikana ja ruoan määrää ollaan lisätty asteittain. Viikonloppuna Oulun näyttelystä ostimme pennuille ensimmäiset lelut sekä pentuaitauksen ulkoilua varten.
Pentulaatikko on myös löytänyt oman paikkansa kodista, eli on makuuhuoneessa aivan sänkymme vieressä. Kaikki koirat ovat ottaneet sen omaksi paikakseen, ja siellä nukutaan välillä vierekkäinkin (yleensä tuolla paikalla on avoin kevythäkki).
Vielä vajaa kuukausi pitäisi odotella pikkuisia!
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Kesäisiä odotuskuulumisia
Odotusta on nyt reipas kolme viikkoa takana ja Liinu voi mainiosti. Ruoka on maistunut oikein hyvin ja neiti on suorastaan ahne. Mielestäni maha saattaisi olla pikkuisen isompi ja nisät punaisemmat, mutta se voi olla vielä toiveajattelua... Tiineysultra on varattu viidennelle tiineysviikolle, tiistaille 19.7. Toivottavasti masussa näkyy pennunalkuja! :)
Pentulaatikko on nyt hiottu ja maalattu ulkoapäin, eli valmis käyttöä varten.
lauantai 25. kesäkuuta 2011
Lomailua ja laatikkoa :)
Odotusaikaa on kulunut nyt (melkein) kaksi viikkoa ja mittatilauksena tehty pentulaatikko on hiomista, putsausta (ja ehkäpä maalausta) vaille valmis! Tuttu kirvesmies teki pentulaatikon ohjeidemme mukaan ja saimme sen tarvikkeiden hinnalla :) Strategisilta mitoiltaan laatikko on 105 x 75 cm, korkeutta sillä on noin 60 cm. Etuosa aukeaa puolesta välistä saranoilla, ja laatikon sisällä on turvarimat.
Neidille maistuu ruoka ja poikien kanssa leikitään ja painitaan entiseen malliin!
Neidille maistuu ruoka ja poikien kanssa leikitään ja painitaan entiseen malliin!
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Pennuntekohommia osat 2 ja 3...
Liinu astutettiin uudemman kerran keskiviikkona ja torstaina. Molemmat astutukset sujuivatkin pariskunnalta hienosti, ja Liinu vaikutti varsin rakastuneelta omaan sulhoonsa. Häämatkalla pariskuntaa käytettiin upeissa Puijon maisemissa, jossa he olisivat mielellään jatkaneet hyvin alkanutta suhdettaan. Topin emäntä Mervi antoi tulevia pentuja varten paljon vanhoja lakanoita sekä petitarvikkeita, jotka ovat kulkeneet suvussa isältä pojalle! :)
Tästä se odotus nyt varsinaisesti alkaa, vielä yhdeksän piiiiitkää viikkoa edessä :)
Tästä se odotus nyt varsinaisesti alkaa, vielä yhdeksän piiiiitkää viikkoa edessä :)
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Pennuntekohommia...
Tänään astutettiin Liinu ensimmäisen kerran, ja kaikki sujui kuin suoraan oppikirjasta! ;) Olimme perillä Kuopiossa seitsemän aikaan illasta, ja annoimme kyyhkyläisten tutustua toisiinsa. Pienen leikkituokion jälkeen koirat päättivät siirtyä tositoimiin, ja olivat nalkissa ennenkuin ehdimme edes kahvia juoda! :)
Pelkäsin että Liinulla ei ole vielä tärppipäivät alkaneet, sillä vielä sunnuntaina Roope ei ollut erikoisemmin kiinnostunut siitä. Tärppipäivät osuivat kuitenkin juuri kohdilleen ja ensikertalaiset osasivat hommansa. Huomenna sama meno jatkuu, toivottavasti saamme pentuja elokuussa, viikolla 33.
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Alkukesän huumaa ja kevättä rinnassa!
Liinulla on vihdoin "kevättä rinnassa". Pitkän odotuksen jälkeen jotain vihdoin tapahtui: Liinu aloitti juoksunsa eilen! :) Roope on ollut erittäin kiinnostunut Liinusta vajaan viikon verran, ja varsinkin kaikki pissat haistellaan todella tarkkaan. Liinu on juokuista huolimatta oma iloinen itsensä, mutta hieman rauhallisempana.Nyt voi siis todenteolla alkaa suunnittelemaan kaikkea pentuihin liittyvää! Astutusreissulle Kuopioon Topin luo lähdetään todennäköisesti reilun viikon päästä tiistaina. Toki pitää seurailla tilannetta, eli jos tärppipäivät näyttääkin olevan jo aiemmin niin täytyy lähteä reissuun ennen tiistaita (luotan tässä Roopen kokemukseen).
Jos kaikki menee hyvin ja Liinu tulee kantavaksi, odottelemme pieniä PON-pentusia elokuun puolenvälin aikoihin! :) Nyt pidetään siis kaikki peukut ja varpaatkin pystyssä!
Tilaa:
Kommentit (Atom)






